RAMI
”Hartsa, haista kuule home!”
Mä oon harvoin kuullu Jamalilta yhtä kehittävää tekstiä. Tai nähny Jamalia kiukkuisena. Vaikka ei tosta toivotuksesta oo kuin puolet ärtymystä, toinen puoli on huumoria. Ei Jamalin silti voi sanoa tyytyväinen olevan mun vastaukseen.
”Totta kai sä tuut soittaa meiän kaa”, Jamal jatkaa mutinaa ja heittää kotipesän yli tulleen pallon takaisin peliin. ”Miika ei selviä. Me tarvitaan sua!”
”Emmä ny voi tulla”, mä sanon kolmatta kertaa ja huomaan, et Onni palaa yritettyään tyhmänrohkeasti juosta kakkoselta kolmoselle. ”Mä oon toisessa esityksessä mukana ja ei voi olla kuin yhdessä.”
”Häh, emmä muista tollasta sääntöä”, Ode ihmettelee. ”Eiks se joku tanssija-laulajamimmi ollu viime vuonna kahdessa?”
”Kuka sano, ettei vois olla?” Jamal kysyy.
”Musamaikka”, mä sanon ilmeenkään värähtämättä. ”Ennen on voinu, mut ne muutti sääntöjä just sen mimmin takia.”
”Missä esityksessä sä oot mukana?” Jamal jatkaa kuumottamista.
”Yhes musamaikan jutus”, mä jatkan kylmäpäistä valehteluani. ”Emmä voi kertoo siitä enempää.”
Jamalin tyytymätön ilme alkaa muuttua epäileväiseksi ja mä oon tyytyväinen, et pääsen siirtymään mailan kanssa syöttölautasen luo.
Lukkari nostaa matalan pallon ja mä lähen lyömään sitä, mut ohi menee.
”Rami, yritä nyt pelata hei ja jätä keskustelut vähemmälle!” liikkamaikka jyrähtää pikkuisen pilkalliseen tapaansa.
Lukkari nostaa jo korkeemman pallon, mut edelleen mun lyönti menee vierestä.
”Suu kyllä käy, mutta ei sillä näitä pelejä pelata!” liikkamaikka jatkaa vittuiluaan. ”Lyö sitä palloa!”
Perkele! Lukkari pistää viimeisen pallon mulle turhan matalana, mut sisuuntuneena mä onnistun osumaan siihen sen verran hyvin, et viereisluokan jätkät juoksentelee pallon perässä keskikentällä ja mä pääsen ykköselle.
”No ni, tuo oli jo peliä!” liikkamaikka saa kehuksi kutsuttavan suustaan.
Jamal kävelee seuraavaksi rennosti syöttölautasen luo, mä melkein kuulen sen viheltelyn ykköspesälle. Rentoudesta ei oo kuitenkaan tietoakaan, kun pallo saa voimallisen iskun kylkeensä, lennähtää korkeassa kaaressa takakentälle ja katoo kentän ympäristön pusikoihin. Mä juoksen minkä jaloistani pääsen kakkosen kautta kolmoselle. Siellä mä vilkaisen takakenttää, jossa jätkät on jo löytäny pallon, muttei vielä heittäny sitä kotipesää kohti. Mä ehdin, mun päässä kaikuu ja mä lähden juoksee. Oon perillä ehkä nanosekunnin pallon jälkeen.
”Jaa, ei sitä ahneeksi kannata ryhtyä”, liikkamaikka arvelee ja puhaltaa palon.
”Vai oisko se mimmi ollu viime vuonna peräti kolmessa esityksessä?” Ode pohtii ääneen mun puuskuttaessa sen luo seuraavaa lyöntivuoroa odottamaan. Mä en vastaa.
Peli päättyy lopulta tiukan väännön jälkeen meiän tappioon, mikä harmittaa jengiä ehkä kolme sekuntii. Tunnit on päivän viimeiset ja mä jään pukkareiden luo oottaa Oonaa niiden fudispelin jälkeen.
Pukuhuone tyhjenee hyvää vauhtia, mun ohi lappaa porukkaa urakalla, mut Oonaa ei näy. Lopulta muijien pukkarin ovi aukee taas kerran ja mä nostan toiveikkaana katseeni kännykästä ovelle, mut katselenkin Oonan sijaan Siljaan. Siljan kasvoille nousee hämmentyny ilme, joka muuttuu kuitenkin nopeesti kauniiksi hymyksi mulle. Mä hymyilen sille kans pikasesti, mut käännän katseeni vaistomaisesti takas kännykkään, kun tajuun Sannin tulleen Siljan perässä ovesta. Ne jatkaa jotain jo ilmeisesti aiemmin alkanutta keskusteluaan ja kulkee mun ohitse. Sanni kulkee vähän kauempaa, mut Silja menee ihan vierestä ja hetken aikaa mä tunnen sen tuoksun voimakkaana. Se tuoksuu keveän kukkaiselle ja mun peli sekoo täysin. Mä nostan katseeni taas kännykästä ja jään katselemaan Siljan perään.
”Sori, mul vähän kesti”, mä kuulen Oonan äänen korvani juuresta ja tajuun vasta silloin kuulleeni muutamaa sekuntia aiemmin oven avautuvan. Mä käännyn nopeesti Oonan puoleen ja kiedon kädet sen lanteille.
”Ei se mitään, ei mul oo kiire”, mä hymyilen sille ja pussaan sitä keveästi.
