tiistai 24. joulukuuta 2019

Jouluaatto


> auringonseuraaja, tost nimest tulee ihan
mieleen yks beatlesin biisi


                                                                                          > Luuletko että se on vahinko?

> siis oikeesti, i’ll follow the sun?

                                                                                          >”Tomorrow may rain so, I’ll follow the sun”

> ei huono motto ;)
                                                                                          > Ei niin :)
                                                                                          > ”Blackbird singing in the dead of night...”

>.. take these broken wings and learn to fly…

                                                                                          > Särkynyt siipi, siksikö “Mustarastas”?

> tai sit opettelen lentää :P

                                                                                          > No onnea yritykselle :)

> kiitti ;)
> mut joo, tunnistit mustarastaan

                                                                                          > Tietysti

> mikä levy?

                                                                                          > Valkonen tupla

> =D

                                                                                          > ”I’ll follow the sun”?

> nii?

                                                                                          > Mikä levy?


> beatles for sale

                                                                                          > Googletit…

> en

                                                                                          > Aattelin kun kesti

> hei mul on muutaki tekemist :P

                                                                                          > Ihan tosi?

> vittuileksä?

                                                                                          > En

> okei. rauha. en googlettanu, pläräsin mielessä
mun cdt läpi :)

                                                                                          > Ha!
                                                                                          > Onks montakin cd:tä?

> melkein kaikki

                                                                                          > Kuulostaa hyvältä.

> entä sulla, auringonseuraaja?

                                                                                          > Ei yhtään.

> kukas täs on kovempi fani?

                                                                                          > Ei yhtään cd:tä, vinyylejä.

> vanhanaikaista :D

                                                                                          > aitoa :)

> jaa..


                                                                                          > Rahina tuo vain sitä jotain tohon ääneen.
                                                                                             Ei  sitä pysty selittämään.
                                                                                             Voi olla 60-luvulla.

> selvä. senkus oot. outo

                                                                                          > Ei tarvii tykätä :(

> sori. outo :)

                                                                                          > okei :)

> kuunteletko nyt jotain?

                                                                                          > Punaista kokoelmaa. Sä?

> valkonen tupla

                                                                                          > Tietty, olisi pitänyt arvata. Mikä biisi?


                                                                                          > Oli pakko pistää soimaan youtubesta :)

> ;)
> et vaihtanu vinyylii? ;)

                                                                                           > Ei niitä oikein viitsi vaihtaa biisin välein.

> jotain hyvää siis nykyajan musantoistossa :D

                                                                                          > No myönnetään :)
                                                                                          > *fiilistelyä*
                                                                                          > Hyppäsin ”Dear Prudence:n”.

> okei, mä hyppään kans

...

                                                                                          > While my guitar gently weeps

> okei :)


                                                                                          > Norwegian wood

> ei oo tolla levyllä :(

                                                                                          > Tiedän >:)

...

                                                                                          > Mustarastas, sä et kertonut sun mottoo.

> häh?

                                                                                          > Mä kerroin mun moton. Entä sun?

> ei mottoo. tai ehkä shit happens

                                                                                          > Kuulostaa tutulta. Elämä :(

> vittu sanopa muuta

                                            > VITTU KAIKKI ON PASKAA

> älä vittu tuu häiritsee toisten keskustelu!

                                            > VITTU MÄ TEEN JUST NIINKU HALUUN SAATANA!!!


> painu vittuun siitä!!

                                                                                         > Mustarastas, mä meen nyt.

> älä lähe jonkun vitun retardin takia

                                            > VITTU MÄ OO MIKÄÄN RETARDI!!!

                                                                                         > En, mut mun pitää mennä.

> pistä privana viestii

                                            > MÄ VOIN VITTU PISTÄÄ SUA PATAAN!!!

> vittu mä sulle puhunu!

                                                                                         > Katotaan. Myöhemmin. Moi!

> moi, auringonseuraaja :)

                                            > SAATANA MITEN NAURETTAVIA NIMIÄ VITUN PELLET!!!

> vitun pelle oot ite!

...

                                   
SILJA

                      Häivyn foorumilta ja suljen tietokoneen. Reilussa vartissa olen saanut todisteen somen pahuudesta ja vihasta, joka hukuttaa alleen kaiken hyvän siellä. Taas. Vuosien ”kaikki kaveritkin saa tehdä mitä ikinä haluavat kännyköillään” -itkun jälkeen vanhanaikainen äitini salli instat ja snäbit pari vuotta sitten yläasteen alussa, mutta se oli liian myöhäistä. Olin jo luonut oman vastarintani ”nykyaikaa” vastaan. En halua olla osa pinnallisuutta, ilkeilyä, valheellista sosiaalisuutta. Olisi tänäänkin pitänyt vaan pysyä poissa. Nolottaa, etten ollut vahvempi omassa näkemyksessäni, vaan menin kuuntelemaan kavereita. Eikä mun kaveri Iida varmaan somepatistelussaan mitään kivikautisia foorumeita tarkoittanut. Piti vain keksiä jotain tekemistä tähän tylsyyteen.
                      Työnnän läppärin sohvapöydälle ja lösähdän takaisin kuluneelle mutta mukavalle sohvallemme. Etsin hyvän asennon ja annan Yesterdayn tulvia korviini ja muun maailman jätän unholaan.  Paulin ääni tuntuu mukavalta pääkopassa. Viulut viiltää rauhaan surumielisyyttä, kaipuuta. Kitara yrittää olla voimakkaampi ja soinnittaa rauhan takaisin.
                      Biisi loppuu. Jouluaatto on jo kallistumassa iltaan, mutta mun joulu on vasta alkamassa. Kipitän keittiöön ja vilkaisen uuniin; kinkkurulla näyttää paisuneelta makkaralta ja on valmis siirtymään uunin lämmöstä joulupöytään. Sen tilalle uuniin pääsee pellillinen valmislaatikoita. Pöytään avaan kaupan rosollin, puolet valmiiksi siivutetusta joululimpusta ja kylmän kokiksen. Katan pöydän kahdelle ja istahdan tuolille uuniin tuijottamaan. Musa valuu hiljaisuuden keskellä olohuoneesta korviini. Pidän joulusta, sen samanlaisena toistuvasta kaavasta.
                      Kun äiti tulee, syömme aterian ja avaamme muutamat lahjat. Saan äidiltä pyytämiäni vaatteita, kirjoja ja cd-levyjä, äiti multa jonkin haluamansa kirjan, joka nimeä en enää edes muista. Mummilta tulee villasukat, joista toinen on täynnä suklaita ja toisesta löytyy pari seteliä; Iidan paketista olen jo kaivanut esiin hienonoloista mutta imeläntuoksuista suihkusaippuaa ja Sannin paketista luomusuklaalevyn. Loppuilta me istutaan äidin kanssa olkkarissa, kuunnellaan 1950-luvun suosikkien joululevyä, juodaan glögiä pipareiden kanssa ja luetaan kirjoja. Olkkarin ikkunan Ikeasta ostettu joulutähti luo valollaan tunnelmaa. Sellaisen joulun mä muistan aina saaneeni.
                      Olen juuri nostamassa laatikkopeltiä uunista ulos, kun puhelin tärähtää pöydällä soimaan. Taiteilen nopeasti sormeni melkein polttaen pellin lieden päälle ja uunin kiinni ja ryntään vastaamaan.
                      ”Moi, mä sain just loputkin ruuat uunista, joten täällä odottaa ihan valmis pöytä”, papatan puhelimeen.
                      ”Voi ihanaa kulta, kuulostaa tosi hienolta, mutta...”, kuulen äidin äänen sanovan. Voisin sulkea puhelimen. Tiedän jo lauseen, joka mutta-sanasta alkaa.
                      ”... en pääse millään lähtemään. Mirja ja Kaisa on sairaana, mun on ihan pakko jäädä seuraavaan vuoroon. Soitin isälles ja se voi hakea sut jo tänään. Ei musta ole paljon iloa, kun tulen vain nukkumaan ja menen taas aamulla töihin”, äiti selittää pahoillaan. ”Mutta hei, mehän sovittiin jo omasta uudestavuodesta sitten vuoden ekoina päivinä. Yhdistetään joulu siihen samaan, niin saadaan kunnolla juhlittavaa.”
                      ”Okei”, ääneni kuuluu kirkkaana vaikka olo on pettymyksestä raskas. ”Sitten et kyllä mene töihin.”
                      ”No en, lupaan sen”, äiti naurahtaa vakuuttelua äänessään. Haluaisin uskoa jokaisen sanan.
                      ”Ottakaa hei ihmeessä ne kuumat ruuat mukaan, ei niitä voi siihen pöydälle jättää eikä jääkaappiinkaan nyt laittaa. Selviän joulustani kyllä pakkasen antimilla. Ostetaan uudet sitten ’meidän jouluksi’”, äiti ohjeistaa nopeasti. ”Mut hei, nyt pitää mennä. Mä olen oikeasti pahoillani, mutta sairaala tarvitsee mua. Hyvää joulua muru! Nähdään ensi vuonna ja soitellaan sitä ennen!”
                      ”Hyvää joulua äiti, soit...”, ehdin huikata ennen kilahdusta. Yhteys katkaistaan.

                      Ehdin vasta aloittaa pakkaamisen, kun isä jo tulee. Se ei turhia aikaile käänteissään. Kakskyt minuuttia se seisoo eteisessä kelloonsa tuijottaen, kun mä yritän pakata tavaroitani iäisyyden pitkää viikkoa varten. Isä yrittää saada mut ottamaan suksetkin mukaan, jos landelle tulisi sitten kuitenkin lunta - se ei usko sääennustuksia - mutta mä väitän, etten löydä niitä. Vaikea ne olisikin löytää omalta paikaltaan, ulkovaraston perältä.
                      Auton startattua isä yrittää olla mun isä. Sen vajaan tunnin ajon se yrittää olla isä kaikkien niiden viikkojen edestä, jotka me taas ollaan oltu erossa. Koulu ruoditaan läpikotaisin, aine aineelta. Kaverit, syömiset, vapaa-aika, unet, sarjat, viime aikojen leffat, kaikki käydään läpi. Isä kai kuvittelee, että jos se aina kyselee kaiken elämästäni, niin se voi luoda päähänsä täydellisen kuvan siitä ja voi kuvitella olevansa päivittäin läsnä. Se vaan unohtaa sen, että vaikka sen päässä se olisi läsnä, mun päässä se ei ole.
                      Lopulta isä vaikenee, huomaa varmaan, etten ole kovin innokas keskustelija. Mä tuijotan ikkunasta moottoritien pimeyteen ja odotan perillepääsyä. Vaikka en mä kovin innoissani ole hössöttävän, täydellisyyteen pyrkivän äitipuoleni Irenen näkemisestä: talosta on varmaan luotu taas täydellinen joulumaa kilometrejä pitkillä jouluvalonauhoilla, sentilleen suunnitelmien mukaan koristellulla kuusella ja jouluverhoilla. Tosin pientä suloista vahingoniloa tunnen nähdessäni mielessäni jo kuvan Irenestä pohtimassa meidän valmislaatikoiden paikkaa joulupöydässään sen itsetehtyjen ruokien rinnalla.
                      Siskopuoltani Marttaa on jo hauskempi nähdä; kuusivuotiaan leikeille ja luoville vaateyhdistelmille 
̶  viimeisin toi mieleen lähinnä prinsessa-keiju-gootti-huoran  ̶  pystyy aidosti nauramaan. Velipuoleni Aapo osaa olla suloinen, kuten kaksivuotiaat yleensäkin, varsinkin jos sen lähettyviltä pääsee tarvittaessa nopeasti kauemmas.
                      Ihan hauskaa siellä on, yritän psyykata itseäni. Isä ja Irene on ihan kivoja. Ei vain tunnu vieläkään luontavalta olla niiden luona. Tai enää; ehkä se kahdeksanvuotiaana muutaman vuoden tuntui. Nykyään vaan tuntuu, että häiritsen niiden perheidylliä, olen se joka ei kuulu niiden täydellisen joulun kuvaan. Mutta pakko sinne on mennä, kun äiti hankkii pyhäkorvauksia töissä.
                      Kaivan kännykän taskusta. Vastustan aivojen turruttamista älylaitteilla jokaisen tylsän hetken kohdalla, mutta pimeä maaseutu on hyväksyttävä poikkeus. Iidalta on tullut jouluntoivotuksia kuvien kera. Toisessa kuvassa kimmeltää turkoosinsininen uima-allas palmujen keskellä ja aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. Joulun pystyy aistimaan vain kuvan keskellä jököttävän koripallon ’päälaelle’ viritetystä tonttulakista. Toisessa kuvassa Iida poseeraa topissa ja shortseissa jonkun hyvännäköisen jätkän kanssa. Viesti ei kerro kenestä on kyse, toteaa vain, että ”Joulu Kanariansaarilla saa mielen yhtä iloiseksi kuin olisi... joulu ;)”. Hemmetti. Elämä ei ole reilua. Kyllä mäkin olisin voinut sinne lämpöön lähteä. Voittaisi se ainakin tulevan viikon Nurmijärvellä.
                      Tungen napit korviin ja pistän kännykästä musan soimaan.
Kyllä aika kuluu. Jos ei muuten, niin musaa kuuntelemalla.
                      Blackbird singing in the dead of night / Take these broken wings and learn to fly / All your life / You were only waiting for this moment to arise...
Kuulokkeista soiva laulu tuo mieleen kevään laulavat linnut ja... Se oli oikeastaan mukava keskustelu. Kenen kanssa se sitten tulikaan käytyä.