SILJA
”Inflaatio?”
”Se oli se juttu, kun sillä rahalla ei enää saakaan niin paljon juttuja kuin ennen. Rahan arvo on romahtanu?”
”Rahan arvon aleneminen tai hintojen nousu. Mistä voi päätellä nykyisen talouden suhdannevaiheen?”
”Öö, kaikki valittaa, et niillä menee taloudellisesti huonosti ja sit ne haukkuu hallitusta, niin kai silloin on menossa lama”, Sanni selittää silmät kirkkaina.
”No, tavallaan, mut mä vähän luulen, et tosta vastauksesta ei juuri pisteitä tulis”, arvelen ja yritän selittää Sannille oikeaa vastausta.
”Tää on vaikeeta, en mä tajuu taloutta!”, Sanni valittaa ja vaikeroi. Ja mä yritän selittää asian uudestaan niin yksinkertaisesti kuin ikinä pystyn.
Sanni on tullut meille kertaamaan seuraavan päivän yhteiskuntaopin kokeeseen. Ne talousasiat on sille älyttömän vaikeita. Ope on yrittänyt selittää sille, Iida on yrittänyt, mä olen yrittänyt, mutta ne ei vain millään meinaa mennä sille jakeluun. Lupasin käydä niitä asioita sen kanssa läpi vielä kerran, että se osaa edes jotain.
”Ulkomaankauppa?”
”Tän mä tiedän! Maat myy toisilleen tavaroita, joita ne itte tekee, ja ostaa sitten muualta muuta, kun kaikkea ei voi itse tehdä. Ananaksia ei kannata valmistaa Suomessa”, Sanni selittää open esimerkkiä.
”No on sulle jotain jääny mieleen. Vaihtotase?”
”Älä naurata! En mä nyt mitään tollasta osaa!” Sanni nauraa oikeasti ja me todetaan yhdessä, että ehkä kannattaa pysyä ihan perusjutuissa ja jättää kaikki yhtään vaikeammat termit opettelematta. Jos niillä ’helpoilla’ termeillä pääsee läpi, niin Sanni on tyytyväinen.
Me ollaan saatu koealue likimain pakettiin, kun mun äiti tulee olkkariin. Se on laittautunut siniseen mekkoon, pistänyt hiukset kauniille nutturalle ja säteilee aurinkoisesti.
”Vau, sähän oot hienona!” Sanni huudahtaa spontaanisti.
”Tytöt, kummat kengät tän hameen kanssa?” se kysyy ja esittelee molemmat vaihtoehdot pariin otteeseen.
”Mä sanoisin, et noi siniset ois hyvät”, Sanni ilmoittaa.
”Mä laittaisin kyllä ne mustat”, totean.
”No ei teistä ollut paljoa apua”, äiti vaikeroi ja menee katsomaan peilin eteen niitä kenkiä vielä. Lopulta se päätyy niihin mustiin ja tulee takaisin olkkariin.
”Mä lähden ihan kohta ulos Mikon kanssa”, se heittää huolettomasti suupielet korvissa asti. ”Ottakaa pizzaa jääkaapista, jos nälkä iskee. Ja älä jää Silja odottamaan, voi mennä myöhään.”
”Kuka se Mikko on?” Sanni supattaa mun korvaan.
”Joku sen uus mies.”
”Onks se kiva?”
”En mä tiedä, en oo tavannut.”
Ehdin just sanoa sen, kun ovikello soi. Se Mikko tulee siis tänne? En ole yleensä tavannut äidin miehiä, harvemmin sen suhteet kestää niin kauan, että se haluaisi esitellä meitä. Ei äiti Mikkoakaan kovin kauaa ole vielä tuntenut, mutta aika tiuhaan ne on tapaillut. Ja äiti on säteillyt melkein koko ajan viime viikot, joten ehkä tää nyt on jotain vakavampaa?
Äiti hössöttää itsensä ovea avaamaan, lirkuttelee tervehdyksiä ja pyytää miehen sisään. Hetken kuluttua olkkariin astuu pitkähkö, ihan hauskannäköinen mies, varmaan äidinikäinen.
”Moi, mä oon Mikko”, se esittelee mulle ja Sannille itsensä. ”Kumpikos teistä on Sadun tyttö?”
Mä heilautan kättäni, tervehdin Mikkoa ja esittelen sille lyhyesti Sannin. Äiti karkaa sopivasti vessaan, joten me jäädään kolmestaan. Sanni päättää ulkoistaa itsensä tapahtumista ja uppoutuu yhteiskuntaopin kirjaan.
”Sä olet siis jo ysillä?” Mikko kysyy, kun kukaan ei ole hetkeen sanonut mitään.
”Joo”, vastaan lyhyesti.
”Ihan mahtavaa, et Sadun tyttö on jo tuollein melkein aikuinen, eikä mikään pikkulapsi”, Mikko papattaa. ”Helpompaa silleen.”
”Kuin?” kysyn viattomasti.
”Siis, no, jos vaikka pienelle reissulle lähdetään, niin ei tarvii lastenvahtia, vai tarviiko?” Mikko naurahtaa kuin hyvällekin vitsille.
”Minne te lähtisitte?”
”Pitkä viikonloppu Roomassa vois olla aika hieno”, Mikko vastaa innoissaan. ”Hei, sähän varmasti tiiät, mistä Satu tykkää.”
”Joo, ehkä”, mutisen. Mulla ei ole mitään halua ryhtyä suunnittelemaan romanttisia viikonloppuja äidilleni.
”Onks sulla lapsia?” kysyn.
”No ei”, Mikko naurahtaa, selvästi tyytyväisenä asian tilaan. ”Mä en oikein ole hyvä lasten kanssa.”
Mulkoilen Sannia pettyneenä, mietin minkä kirjan mä voisin siinä itselleni napata ja vilkuilen välillä Mikkoa, joka tarkastelee meiän olkkaria, katsoo välillä muhun ja naurahtaa, kun ei muuta keksi. Lopulta se astuu meiän kirjahyllyä kohti ja tutkailee mun levykokoelmaa.
”Onks nää sun vai Sadun?” se kysyy Beatlesin levyistä.
”Mun.”
”Ei sulla oo hullumpi maku”, se toteaa ja tutkii muutamaa levyä tarkemmin.
”Kuuntelet sä Beatlesiä?”
”Kaikkihan sitä kuuntelee. Yesterday ja silleen.”
En keksi mitään sanottavaa siihen, mutta mun onneksi äiti tulee pelastamaan tilanteen.
”Olipa kiva, että tapasitte. Ehkä te näette vielä pidemmälti, mut meiän pitää vissiin alkaa tästä lähteä eteenpäin. Silja, muistat mitä sanoin”, äiti katsahtaa muhun merkitsevästi ja ohjaa samalla Mikkoa eteiseen.
”Älä tee mitään, mitä mä en tekis!” huikkaan äidille perään. Se luo muhun murhaavan katseen, mutta lähtee sitten eteiseen. Menee ehkä minuutti ja ovi kohahtaa.
”Käydään nää käsitteet läpi vielä kerran, jooko?” Sanni pyytää. Mä lupaan.
