keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Runo-tunti


SILJA


’Onko muutama numeraali?
Onko ihminen muutakin kuin materiaa?
Onko puutarhan hoito muutakin kuin kompostointia?
Onko ihminen muutakin kuin pelkkää materiaa?’


Tarkastelen elämäni ensimmäistä googlerunoa. Pitkin hampain suostuin laajentamaan tyyliäni, mutta sen tekeminen on ollut yllättävän hauskaa. Kyllä runon voi liittää runokokoelmaani ”Tumman erisävyt”. Ope kyllä painotti, että nimeäisimme ne vasta viimeisenä, kun näemme, millaisen kokonaisuuden olemme saaneet kasaan. Tiesin jo valmiiksi, että tuo nimi kyllä kuvaa mun kokoelmaa.
Olen ajatellut kasata kokoelmani uusista ja vanhoista runoista, vaikka vieläkin arastelen henkilökohtaisten runojeni tuomista esille. Mutta kokoelmia ei kai lue kuin ope, joten ehkä mä pystyn siihen. Olen päättänyt pystyä.
Yhteiskuntaopin tunnin väittelyn jälkeen tiesin sen. Pysähdyin Talent-mainoksen eteen ja päätin olla vihdoin mukana. Haluan lavalle, haluan huutaa ääneni tähän maailmaan, en anna enää elämän lipua ohi. En varsinaisesti ole päättänyt, mitä esittäisin, mutta mielessä on alkanut orastaa ajatus lukea jokin mun runo ja tää runotehtävä tuntuu universumin vihjeeltä tehdä juuri niin. Se kaikki on vasta ajatuksen tasolla, mutta olen vakaasti päättänyt, että tällä kertaa en peräänny.
”Nyt tuli helmi!” Tonin kuulutus keskeyttää mun ja ilmeisesti aika monen muunkin työskentelyn, sillä liikettä alkaa luokkaan tulla heti enemmän.


’Munat pataan
munat uunissa
munat benedict
munat jäi vetoketjun väliin’


Luokka rämähtää nauramaan, enkä mäkään voi olla hymähtelemättä. Runo on yhtä aikaa poikamaisen lapsellinen, rujo, arkinen ja hienostunut. Ei hullumpaa.
”Kuka se Benedict on?” Otto kyselee riittävän kovalla äänellä yleisen älämölön keskeltä.
”Kato googlesta”, Rami vastaa sille terävästi.



Lasken kännykän takaisin pöydälle ja huomaan Iidan tuijotuksen.
”Mitä?” kysyn viattomasti.
”Sä hymyilit taas silleen erityisesti. Sun on pakko tavata se Beatles-poika!” Iida intoilee tuimasti. ”Vai oletko jo tavannut?”
”En”, vastaan ja tajuan vasta sekunnin liian myöhään, että mun olisi pitänyt kiistää koko juttu. Olen alkanut toivoa, etten olisi koskaan puhunut Mustarastaasta Iidalle.
”Mites sun runot etenee?” vaihdan aihetta niin sulavasti kuin kykenen ja vilkuilen Iidan vihkoon. Iida yrittää piilotella tekstejään, mutta ehdin lukea sanat ’kaipuu’ ja ’Saksa’.
”Moritz?” kysyn ja Iida huokaisee.
”Se on vain mun inspiraatio, ei muuta”, Iida vastaa lyhyesti, enkä mä haluakaan udella.
”Toi on Hartsa hyvä!” kuulen Jamalin nauravan luokan perältä. ”Lue se ääneen!”
”Okei”, Rami vastaa selvästi mielissään saamastaan huomiosta ja lukee niin, että koko luokka varmasti kuulee.


’Kännissä ja läpällä
kännissä olet ääliö
kännissä sekoilet
kännissä petät’


”Pojat, minä luulen, että nyt olisi parasta jättää ne googlerunot kokonaan ja siirtyä tekemään ihan muita runoja”, open ääni kuuluu edestä.